';

MARI RANTASILA. Uusi single.

MARI RANTASILA. Uusi single.

Mari Rantasilalta uutta musiikkia: Twistausta -sinkku julkaistu!

Laulaja/lauluntekijä, näyttelijä ja ohjaaja Mari Rantasila julkaisee uutta musiikkia kolmen vuoden tauon jälkeen!

Twistausta kertoo arjen pölyttämästä parisuhteesta, johon etsitään uutta virtaa erotiikan leikkikentällä. Laululla kannustetaan pariskuntia hakemaan twistiä elämäänsä, muistamaan leikin ja erotiikan voima parisuhteen liimana.

Twistausta -kappaleen sanat ovat Mari Rantasilan kynästä ja sävellys Suvi Isotalon. Tuottajana toimii Jouni Aslak Raatikainen.

Twistausta -sinkku on esimakua 2020 talvella julkaistavasta albumista, jossa teemana on päivittää naiseus ja ihmisyys 2020 -luvulle. Albumissa tullaan käsittelemään koko elämänkaareen liittyviä asioita Marin persoonan kautta: lämmöllä ja kiertelemättä.

Mari Rantasilan ja Suvi Isotalon konserttikiertue starttaa syksyllä 2019. Konsertin nimi, ’Miten helvetissä päädyin tähän?’, on Twistausta -kappaleen ohella yksi tulevan albumin biiseistä.

”Uusi sinkku ja ensi vuonna julkaistava koko albumi ovat eräänlainen revanssi 1980- ja 1990-lukujen lauluilleni. Niiden naiskuva oli edellä aikaansa, ja nyt on ihana päästä esittämään uusia lauluja ilman häpeää tai leimautumista vain objektiksi”, Rantasila summaa

Mari Rantasila
Twistausta feat. Tuukka Haapaniemi
TEXCDS 1028
FI-TCR-19-00005
UPC: 6417698195453

säv. Suvi Isotalo
san. Mari Rantasila
sov. Suvi Isotalo, Jouni Aslak Raatikainen

Mari Rantasila on palkittu muusikko, näyttelijä ja elokuvaohjaaja. Hän on näytellyt muun muassa televisiosarjoissa Raid ja Kotikatu. Vuonna 2015 Rantasila näytteli Petri Kotwican elokuvassa Henkesi edestä, josta hänelle myönnettiin parhaan naissivuosan Jussi.

Rantasila on ohjannut lyhytelokuvia ja kolme Risto Räppääjä -elokuvaa: Risto Räppääjä ja sen jatko-osat Risto Räppääjä ja polkupyörävaras sekä Risto Räppääjä ja viileä Venla sekä uusimpana Puluboin ja Ponin leffa.

Laulajana Rantasila tuli tunnetuksi vuonna 1989 Se-yhtyeen Yarin säveltämällä ja sanoittamalla ”Auringossa”-kappaleella. Vuonna 2000 hän lauloi Raid-televisiosarjan tunnuskappaleen ”Vain rakkaus”. Rantasila palkittiin vuoden naissolistin Emma-palkinnolla vuonna 2000.

Rantasila on toiminut myös lauluntekijänä Kaipuun kääntöpiiri -levyn tekemisestä lähtien

Suvi Isotaloon lauluntekijä-muusikko ja teatterisäveltäjä. Isotalo on julkaissut kolme sooloalbumia ja säveltänyt lauluja muille artisteille mm. Susanna Haavistolle, Jonna Järnefeltille ja Gugi Kokljuschkinille. Isotalo on säveltänyt musiikkia useisiin näyttämöteoksiin ja toiminut sovittajana ja muusikkona mm. Matti Johannes Koivun levyillä.

Comments
Share
Texicalli

Leave a reply


Warning: Missing argument 2 for Jetpack_Subscriptions::comment_subscribe_init() in /home/texicall/public_html/wp-content/plugins/jetpack/modules/subscriptions.php on line 602

TEXICALLI RECORDS OY - 100% independent Finnish record label